Sopeutumisvalmennus

KELAn KUNTOUTUS AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖISILLE

Sopeutumisvalmennus on kuntoutusta, joka edistää aivoverenkiertohäiriön sairastaneen ja hänen läheisensä valmiuksia toimia elinympäristössään mahdollisimman täysipainoisesti uudessa elämäntilanteessa. Kurssilla saa tietoa aivoverenkiertohäiriöistä, niiden hoidosta, kuntoutuksesta ja sosiaaliturvapalveluista muuttuneessa elämäntilanteessa. Kurssilla tapaat myös muita aivoverenkiertohäiriön sairastaneita ja heidän läheisiään ja sinulla on mahdollisuus jakaa kokemuksia heidän kanssaan ja saada heiltä vertaistukea.

Sopeutumisvalmennus on ammattilasten ohjaamaa ryhmäkuntoutusta, jossa yhdessä vertaisten kanssa keskusteleminen ja toimiminen on tärkeä voimavara. Ohjelma sisältää keskustelu- ja toiminnallisia ryhmiä sekä tiedollisia että kokemuksellisia opetuskeskusteluja. Kursseilla asiantuntijoina toimivat mm. neurologi, psykologi, sosiaalityöntekijä, fysioterapeutti ja toimintaterapeutti. Hoitohenkilökunta on kurssilaisten käytettävissä koko kurssin ajan.

Haku Kelan kursseille

Kelan rahoittamille kursseille haetaan muista kursseista poiketen kelan lomakkeella KU 132 (harkinnanvarainen) tai KU 104 (vaativa lääkinnällinen kuntoutus), joka palautetaan Kelan toimistoon, liitteeksi tarvitaan lääkärin suositus kurssille.

Haku muille kursseille

Hakemukseen liitetään tiedoiltaan ajan tasalla oleva, alle vuoden vanha, lääkärin suositus sopeutumisvalmennuskurssille, jos haluat hakea Kelalta matkakorvauksia tai kuntoutusrahaa. Hakemukseen voi liittää myös muiden asiantuntijoiden (esimerkiksi puheterapeutti, toimintaterapeutti) lausuntoja.

Kustannukset ja korvaukset

Kurssilaisille kurssit ovat maksuttomia. Kela korvaa kursseille osallistuvien matkat omavastuuosuuden ylittävältä osalta halvimman matkustustavan mukaan (julkinen kulkuneuvo). Omavastuuosuus yhdensuuntaiselta matkalta on 25 €/hlö. Matkakorvauslomakkeet ja tarvittavat liitteet saa kurssilta. Erityiskulkuneuvon käytöstä on neuvoteltava ennen kurssia Kelan toimistossa.

Kuntoutusraha turvaa toimeentulon kuntoutuksen aikana 16–67-vuotiaalle kuntoutujalle, joka on työelämässä. Jos kyseessä on kurssi, jolle omainen voi osallistua, on myös omaisella mahdollisuus hakea kuntoutusrahaa. Myöntöedellytykset ovat samat kuin kuntoutujalla.

Huom! Kursseihin liittyvät muutokset ovat mahdollisia.

Lisätietoja  

https://www.kela.fi      

 

Hae kurssille